Alkusivu

Ajankohtaista

Toiminta

Patsasprojekti

Johtokunta

Galleria


Patsasprojekti

Vuonna 2001 pystytettiin komea pronssiveistos Maalahden terveyskeskuksen puistoalueelle, Rantamaantien varrelle. Patsas on viisi metriä korkea. Sen luonnonkivistä tehty jalustaosa on taideteos sinänsä. Veistoksen aihe on Kalevalasta, "Ilmatar", ilman impi.

Kuvanveistäjä Toivo Kultti päätti patsaan ollessa melkein valmis, että hän lahjoittaa sen sijoitettavaksi Maalahden kuntaan. Tässä vaiheessa Maalahden Taidekerho ryhtyi projektin vetäjäksi järjestämällä keräyksen kattamaan materiaalikustannukset. Kerho huolehti myös osaltaan käytännön järjestelyistä. Tässä projektissa kerhon osuus oli huomattava, mutta ennen kaikkea kiitos kuuluu Toivo Kultille siitä että Maalahdella on upea taideteos tuleviksi vuosisadoiksi.




Kerhomme Internetprojektia ovat tukeneet Svenska Österbottens kulturfond, Sparbanksstiftelsen i Malax, Sparbanksstiftelsen i Petalax, Alma-maaseudun kehittämisohjelma ja Maalahden kunta. Heille sydämelliset kiitokset!