Född i Nådendahl. Död i klubbekriget 1597-01-24 i Ilmajoki. Kyrkoherde i Ilmajoki 1571-97.

Biografi:

TUUT (Stutaeus), Matti Laurinpoika, kirkkoherra 1571-97, maakauppias. - Ilmajoen toisen kirkkoherran Matti Laurinpoika Stuutin syntyperää ei tunneta, mutta mahdollisesti hän oli kotoisin Lounais-Suomesta niin kuin monet muutkin Pohjanmaan 1500-luvun papit. Ilmajoelle tultuaan hän näyttää valvoneen tarmokkaasti sekä omia että nuoren seurakuntansa etuja. Niinpä hän kävi kesällä 1574 Tukholmassa anomassa viljapalkkaansa korotusta ja saikin Juhana III:n myöntämään puoli lästiä (24 tynnyriä) sen yhden lästin lisäksi mikä hänelle entuudestaan pitäjän viljakymmenyksistä kuului. Nelisen vuotta myöhemmin kirkkoherra Stuut sai hankituksi lisäjyviä kirkon ylläpitoon. Melko usein hän kirjoitti anomuksia ja todistuksia seurakuntalaistensa puolesta. Tukholman matkoillaan hän lienee käynyt ahkerasti kauppaa sillä hänet on merkitty virallisesti mm. vuoden 1591 maakauppiasluetteloon. Hänen hallussaan oli tällöin koko manttaalin talo, jossa oli 2,3 punnanalaa (2,4 ha) peltoa 1 hevonen, 10 lehmää ja 6 eläintä nuorta nautakarjaa.

-Kuten useimmat Etelä-Pohjanmaan papit kirkkoherra Stuut asettui nuijasodan aikana sanankuulijainsa puolelle, mutta sai maksaa rohkean kannanottonsa hengellään. Helmikuun 5. päivänä 1597 eli vajaat kolme viikkoa ennen Santavuoren taistelua marski Klaus Fleming lähetti Tammerkoskelta Ilmajoelle muutamia huoveja tiedustelemaan ja tuomaan kirkkoherra Stuutille varoitusta, ettei hän johtaisi laumaansa yhtä huonosti, kuin Rautalammin pappi, joka oli joutunut Flemingin vangiksi. Seuranneet tapahtumat osoittavat, ettei Stuut ottanut marskin varoituksesta vaarin.

Heti Santavuoren taistelun jälkeen hän joutui perheineen rartsumiesten pahoinpitelyn kohteeksi. Pohjanmaan vanhojen pappisluetteloiden mukaan "kuningas Sigismundin puoluelaiset" löivät kirkkoherra Stuutin kuoliaaksi hänen tullessaan omassa eteisessään heitä vastaan toisessa kädessään olutkannu ja toisessa kirkonavain. Näyttää siltä kuin hän olisi yrittänyt hyvittää vainoajiaan oluella, mutta ei saanut enää armoa.

Eivätpä Flemingin huovit säästäneet hänen vaimoaankaan. Majaillessaan joulukuussa 1601 Turun linnassa Kaarle herttua myönsi kirkkoherra Stuutin leskelle Sofia Grelsintyttärelle kymmenen vuoden verovapauden nimenomaan siksi, ettei hän muuten kyennyt sotamiesten rammaksi lyömänä elättämään pieniä lapsiaan. Myöhemmin eräästä näistä lapsista, Jaakkima Matinpoika Stutaeuksesta tuli Turun koulun rehtori ja kaupungin kirkkoherra.

 
Matts Larsson Stuut - Stuteus. Tavla 1 Född i Nådendahl. Död i klubbekriget 1597-01-24 i Ilmajoki. Kyrkoherde i Ilmajoki 1571-97. f Lars Mathiasson Stuut. Tavla 1 ff Mathias Johannes Johannesson Mulli. Tavla 1 fff Johannes Olofsson Mulli. Tavla 1
 
   
 
     
 
   
 

Personregister    Efternamnsregister    Ortsregister